’Kiitosmielen muistot toivat, kiitän niistä nöyrästi.’ Lähtölaskenta on alkanut. Vielä kerran, vielä viikoksi saimme kokoontua yhteen onnistuneen ja mieleenpainuvan Vironreissun jälkeen. Tämän talven aikana me linnunpojat olemme opetelleet lentämään, nyt on aika pyrähtää takaisin pesänsuulle hetkeksi ennen kuin lennämme jokainen erisuuntaan aloittamaan omaa elämää. Ilmassa on haikeutta, ristiriitaisia tunteita, onnea siitä että vielä saamme iloita yhdessä viimeisistä päivistä!
Maanantai-iltana juttelimme keskusteluillassa ajankohtaisista, mietityttävistä aiheista ja saimme vastauksia toinen toisiltamme.
Tiistaina olimme reippaita ja siivosimme ulkona lautakunnittain oman vastuualueemme. Roskia keräsimme säkeittäin ja lehtiä haravoimme kasaan monta peräkärryllistä! Samaa teemme koko ajan myös omille tavaroille kämpissä.. Mieskuoron illassa tytöt saivat komeasti kajahtavia, laulettuja rakkaudentunnustuksia pojilta hauskan juonnon kera.
Keskiviikon loppuvaelluksella sää helli meitä, aurinko paistoi lämpimästi Petäjämäen ulkoilualueella. Nurmialue täyttyi päivää paistattelevista kansalaisista, jalkapallokenttä pölisi juoksuaskelten alla, keinut ja leikkipuisto löysi kannattajansa lapsenmielisistä opistonuorista. Nälkäiset saivat ruumiinravintoa lättyjen muodossa kodan puolella. Ohjelmaillassa henkilökunta heittäytyi roolien vietäväksi ja hauskuutti meitä monenlaisilla esityksillä.
Torstai kului suurimmalta osalta kirjoittaessa muistoja, toisten vuosikirjoihin. Toiselle teksti venyi lähes romaaniksi, toiselle sai ulos suollettua vain pari lausetta, mutta tunne on tärkein..
Perjantaina harjoittelimme miten juhlassa tulee käyttäytyä. Viimeisetkin saivat oppia, että niiaaminen tai kumartaminen ovat kohtelias ele, mieluiten vielä niin että tytöt niiaa ja pojat kumartaa. 🙂 Ehtoolliskirkossa saimme yhdessä hiljentyä tärkeimmän ääreen. Illalla nautimme toisen seurasta kuin viimeistä päivää! Paistoimme ulkona makkaraa, ja huolimatta tihkusateesta lauloimme ulkona ringissä isolla porukalla. Me-henki ja ”opisto-it” oli niin korkealla kuin vain voi! Myöhäisillan lauluhetkessä oli tunteet pinnassa.
Lauantain juhlassa runot, puheet ja laulut saattelivat meidät kesään. Hyvästelyringissä saimme vielä kiittää toisiamme tähänastisesta ystävyydestä ja kuluneesta vuodesta. Onneksi voimme luottaa siihen, että tärkeät ystävät säilyvät välimatkasta huolimatta!
’Nyt, ystäväni, jääkää Jeesuksen haavoihin, priiskukoon armon kaste ain köyhiin sieluihin. Jumala itse rauhan antakoon päällemme ja siunatkoon hän meitä nyt erotessamme.’
Heini ja Lassi
Ylläpidon huomatus: Opistoblogin kirjoittaminen jatkuu uusien opiskelijoiden voimin syksyllä. Hyvää ja rentouttavaa kesää kaikille!
